About April

En ole tyystin varma mitä tänne itsestään pitäisi vuodattaa. Anonyyminähän tätä kirjoitellaa yhdessä toisen epätoivoisen kanssa, mutta uskoisin että faktat kuten ikä, ammatti ja tähän blogiin hyvin liittyvät mieltymykset lienee turvallista paljastaa.

YLEISTÄ:

Olen siis pian 20 vuotias. Istun edelleen päivät pitkät koulun penkillä, sillä suoritan kaksoistutkintoa ja olen opinnoissani vuotta muita jäljessä. Nimenihän ei ole tietenkään April (luojan kiitos), mutta joissakin asioissa sitä on vain pakko keksiä peitenimi.

Harrastan musiikkia, elokuvien katselua ja jokseenkin urheilua kun sille päälle satun. Musiikkimakuni on varsin raskaspainoitteinen, mutta en ole nirso. Rakastan tanssimista (joka on aika hankalaa metallimusiikin tahtiin), joten kuuntelen myös hyvin laajasti hardstyleä, trancea, dubsteppiä ja muuta elektronista musiikkia.

Vakaumukseltani olen satanisti. Ei, en polttele kirkkoja tai kaada hautakiviä. Se on saatananpalvojien hommaa. Uskon yksinkertaisesti, että ihminen on oma jumalansa ja saatanansa. Oikeastaan olen hieman ateistin ja satanistin välimaastosta, sillä en suinkaan istu musta raamattu kädessäni (vaikka kirjan omistankin) ja noudata sokeasti kaikkia satanismia koskevia sääntöjä. Uskon myös yliluonnolliseen. (Älkää pitäkö minua hörhönä)

Olen papereita vailla valmis kokki, joten ruoka on myös tietynlainen intohimo. Olen vain äärimmäisen nirso. Joskin syön kuin hevonen, tämä ei näy ulkonäössäni mitenkään negatiivisesti. Olen lyhyt (n. 160cm) ja painan hieman päälle 50 kiloa. Olen siis mukavan sopusuhtainen. Olen kuulemani mukaan kelpo silmänruokaa, enkä omastakaan mielestäni ole mikään rumilus. Kasvoni ovat pyöreät ja hiukseni pitkät ja jokseenkin kiharat. 


Mitä elämäntapoihini tulee... En polta, en juo enää humalanhakuisesti (rakastan silti hyviä drinkkejä), mutta käytän silloin tällöin muita aineita. En siltikään ole mikään narkkari tai nisti. Miksi kannabis on edes laitonta?

MIESMAKU:

Ajatus tähän blogiin yhdessä Lunan kanssa lähti siitä, kun tuskailimme tekemisen puutetta ja vilkasta, mutta epäonnista rakkauselämäämme. Kuten nimestä voi jo päätellä, etsin sitä oikeaa. Raskaan musiikin kuuntelijana olen mieltynyt myös siihen tiettyyn "hevariulkonäköön" miehissä. Tosin olen huomannut faktan, että nykyisin hevari-/rokkarimiehet näyttävät harvoin oikeasti hyviltä. Mutta hyvänä esimerkkinä komeasta rokkarista voisin sanoa Nikki Sixxin. Tomi Joutsen menettelee myös paremmin kuin hyvin. Onhan noita.


Mielestäni miehellä olisi hyvä olla (ei pakko siis):
+Ruskeat silmät
+Hieman pidempi tai pitkä tukka (ei pakolla tumma, blonditkin ovat söpöjä)
+Hyvät hampaat
+Laiha, mutta raamikas vartalo
+Peppu (perseettömiä miehiä näkee nykyisin liian usein)
+Suloinen hymy
+Lävistyksiä 
+Tatuointeja
+Täyteläiset huulet (ei nyt siis mitään afrikkalaispusuttimia)
+Mielellään yli 12cm pitkä penis. Mikropippeli olisi pettymys.

Ulkonäköseikkoja. Luonne onkin sitten hankalampi asia, sillä moni kakku päältä kaunis.


Välttämättömyydet unelmieni miehessä luonteellisesti:
+Rehellisyys
+Luotettavuus
+Suorasanaisuus
+Hellyys
+Vahvuus 
(minulla on taipumusta masennukseen ja jos mies on masentunut itse, tästä ei ole paskaakaan tukea)
+Kyky ottaa vastuu omista teoistaan
+Huumorintaju
+Lievä sekopäisyys
+Taito riidellä
+Sopivasti ujo, sopivasti menevä
+Äärimmäisen ymmärtäväinen

Muita mukavia ihanuuksia:
+Polttamattomuus
+Yhteen sopivat kiinnostuksen kohteet
+Musikaalisuus
+Työpaikka
+Oma auto
+...ja mielellään oma asunto.
+Mukava puheääni (jep, meikäläisellä on äänifetissi)

Tässäpä kaikki mitä teidän tarvitsee minusta tietää tähän blogiin liittyen. Muu jääköön myöhemmin paljastettavaksi tai ikuiseksi salaisuudeksi. Kysymyksiä sopii esittää.